Toivo yhdistää meitä kaikkia.
Keskisuomalaisessa julkaistiin jokin aika sitten mielipidekirjoitukseni liittyen toivoon.
Jaan sen tässä myös teille luettavaksi.
Elämme maailmassa, jossa polarisaatio ja vastakkainasettelu tuntuvat olevan jatkuvasti läsnä. Poliittiset keskustelut kärjistyvät, mielipiteet jakavat ihmisiä, ja sosiaalinen media ruokkii vastakkainasetteluja. Kuitenkin keskellä tätä hajaannusta on yksi asia, joka voi yhdistää meitä kaikkia: toivo.
Toivo on enemmän kuin tunne; se on voimavara, joka antaa meille mahdollisuuden rakentaa siltoja ja luoda parempaa huomista. Se ei ole naiivia optimismia, vaan uskoa siihen, että yhteistyöllä ja vuoropuhelulla voimme välttää pahimmat erimielisyydet ja tilanteiden kärjistymiset.
Vastakkainasettelu on helppoa mutta hedelmätöntä ja laiskan ihmisen ratkaisu. On varsin helppoa leimata toinen osapuoli vääräksi, syyttää muita ja paheksua toisten näkemyksiä. Tämä ei kuitenkaan vie asioita eteenpäin tai edistä kenenkään hyvinvointia.
Sen sijaan tarvitsemme rohkeutta kuunnella, ymmärtää ja kunnioittaa erilaisia näkökulmia. Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy luopua omista arvoistamme tai periaatteistamme, mutta se tarkoittaa, että olemme valmiita etsimään yhteistä ymmärrystä ja ratkaisuja, joihin voimme kaikki tyytyä.
Rakentava yhteistyö ei synny kuitenkaan itsestään. Se vaatii halua nähdä toinen ihminen enemmän kuin hänen mielipiteidensä summana. Se vaatii kykyä pysähtyä huomaamaan, että meillä ihmisillä on kuitenkin enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia.
Useimmat meistä haluavat elää niin että arki on ennakoitavaa, turvallista, oikeudenmukaista ja tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia itselle ja läheisille. Eikö tämä voisi olla se lähtökohta, josta aloitamme keskustelun?
Konkreettisesti tämä tarkoittaa vuoropuhelua, jossa annamme toisillemme tilaa puhua ja tulla kuulluiksi. Se tarkoittaa, että kysymme, miten voimme yhdessä ratkaista ongelmia sen sijaan, että kysymme, kuka on syyllinen. Tämä pätee niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin arjen pienissä kohtaamisissa.
Toivon näkökulma ei tarkoita, että suljetaan silmiä vaikeuksilta, mutta se tarjoaa vastapainoa kyynisyydelle ja luo mahdollisuuden kohdata toinen ihmisenä.
Maailma ja asiat eivät muutu muutamalla keskustelulla, mutta jokainen askel pois vastakkainasettelusta on askel kohti yhteisöllisempää ja inhimillisempää tulevaisuutta.
Ystäväni sanoin; jokainen me syömme kuitenkin samaa kaurapuuroa.
Kirjoittaja on jyväskyläläinen sosionomi, aluevaltuutettu ja kunta- ja aluevaaliehdokas (kesk.).