Uhkailemalla säästöjä?
"Uhkailemalla kehitysvammaisia ihmisiä saadaan säästöjä?"
Sain viime viikolla sähköpostiini Keski-Suomen sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2021 (https://koskeverkko.fi/wp-content/uploads/2022/04/Sosiaaliasiamiehen-selvitys-2021.pdf?fbclid=IwAR1AgNugbO051LBdOdf2C9YPmDIkRFasZMs9Hb3xIX56xe0ibMHF7ZaQkTs).
Tämän selvityksen tiedot sekä tänään julkaistu MOT-dokumentti jyväskyläisperheen ja Eveliinan arjesta avaavat nyt suuremmalle joukolle millaisia epäkohtia vastaan ihmiset joutuvat raskaan arjen keskellä taistelemaan.
Huomionarvoista Jyväskylän näkökulmasta, että Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta 39% päätöksistä muutetaan tai palautettiin. Muiden kuntien osalta näin suuria lukuja ei ole. Kehitysvammainen Eveliina joutui tekemisiin haastemiehen kanssa sekä taloudellisiin ongelmiin työnantajamallin myötä. Katso Eveliinasta kertova haastatttelu: https://yle.fi/uutiset/3-12396928...
Miksi esimerkiksi työnantajamalli on ongelmallinen kehitysvammaisten kohdalla, vaikka se on kunnan näkökulmasta halpa? Koska emme voi olettaa että kehitysvammainen henkilö voi olla työnantaja, ja ymmärtäisi laajasti työantajan velvoitteet ja vastuut. Kenelle tahansa työnantajana toimiminen ilman vammaa, voi olla mahdotonta koska se vaatii osaamista! Talouden säästämisen näkökulma on tärkeä, mutta tämä säästötapa työllistää hallinto-oikeutta, kaupungin virkamiehiä, laajaa verkostoa sekä eniten perheitä.
Dokumentissa myös autististen lasten isä kuvaa arkeaan, ja he menettivät vanhat tutut avustajat koska eivät suostuneet ryhtymään työnantajaksi heille. Nyt perhe on ilman apua https://areena.yle.fi/1-50979194
Henkilökohtaisen avun on tarkoitus mahdollistaa vaikeavammaiselle ihmiselle mahdollisimman itsenäinen elämä. Oikeus on turvattu YK:n vammaissopimuksessa. Avustajapalveluita on saatava, jos henkilö täyttää vammaispalvelulain asettamat kriteerit. Niiden määrästä ja järjestämistavasta päättää kunta tai kuntayhtymä.
Kunta voi järjestää palvelut joko itse, ostaa ne ulkopuolelta tai tarjota asiakkaalle palvelusetelin.
Neljäs tapa järjestää palvelu on, että vammainen tai hänen omaisensa ryhtyy avustajan työnantajaksi. Onko tämä neljäs tapa, Jyväskylän "ainut tapa"?
Tämä perhe ei ole saanut edelleenkään avustajapalveluita vaikka he ovat saaneet myönteisen päätöksen siitä. Näinkö yhteiskuntamme, ja kaupungit pitävät huolta heikommassa asemassa olevista? Tämä tarina koskettaa minua erityisesti näin Jyväskyläläisenä ja erityislapsen äitinä. Me emme voi kohdella toisiamme näin.
Tämän pitää muuttua.